maanantai 2. huhtikuuta 2012

Muutosten maanantai

Eilen laaditut suunnitelmat kertoivat, että tänään mennään maalaamaan naistenkeskuksen seiniä, mutta maalaustamineisiin pukeutunut ryhmämme vaihtoikin vaatetuksensa ja päätyi paikallisten muutosten myötä aamupäiväksi vuoristomaisemiin.  Valokuvaussession jälkeen tutustuttiin Krujen kojuihin, kotiseutumuseoon ja upeisiin näköaloihin. Joillekin tarttui mukaan hopeaa, villaa, kauniita liinoja ja muita mukavia tuomisia. Vuorenrinteellä syntyi myös hienoja kampauksia ryhmämme omien taitojen tuloksena.

Krujen jälkeen olimme lähdössä romanikylään tapaamaan lapsia ja nuoria, mutta saimmekin kuulla, että siellä "taistellaan" ja meidän suunnitelmamme muuttuivat jälleen kerran. Joustava joukkomme palasi ADRAn kampukselle lämpimän auringon alle ja harjoittelemaan ohjelmaa huomista varten. Paloilun, shoppailun ja kävelylenkkien jälkeen nautimme Annan maukasta ruokaa.

Illalla osa väestämme tutustui paikallisiin "naapureihimme" palloilun merkeissä, jotkut tekivät "kotitöitä" ja muutama keskusteli syvällisiä  omalla äidinkielellään. Päivä päättyi hartauteen ja  ajatukseen Jeesuksen rohkeudesta ja tilanteen herruudesta vangitsemisen hetkellä.  Meillä on mahtava Herra, joka hallitsee jokaisen tilanteen tänäänkin.

Mukava muutosten päivä. Mitähän huomenna mahtaa tapahtua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti